Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Loppusyksyn metsäretki Kangenmiekalle

Kuva
Tiedättekö sen tunteen kun tarve päästä metsään valtaa ihmisen? Sisäilma ahdistaa, tuntuu kuin seinät tulisivat lähemmäs ja lähemmäs, tila loppuu ja huomaa kaipaavansa ympärillään vain autiutta, sammalta jalkojen alle sekä tuulen huminaa puissa. Silloin tietää, että on aika lähteä luontoon.  Meille tämä niin tuttu tunne iski taas marraskuun hiipiessä kohti loppuaan, joulun kolkutellessa jo ovella. Vettä oli vihmonut viimeisen viikon, mutta Pekka Pouta herätti toiveita kauniimmasta ilmasta sunnuntaille. Toiveet metsäretkestä virisivät, ja paikan pohtiminen sai alkaa. Retkipaikan päättäminen oli jälleen perinteisen hankalaa: Teijolle ei viitsisi ajaa, Savojärvi voisi olla kiva, mutta se on niin monta kertaa käyty, jokin uusi kohde olisi mukava löytää. Kuhankuonon retkireittilistauksesta poissulkumenetelmällä päädyimme tällä kertaa Kangenmiekan kierrokseen. Se oli mukavan 8 km mittainen lyhyeen talvipäivään, suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä Vahdolla, ympyräreitti ja oli siell