Loppusyksyn metsäretki Kangenmiekalle

Tiedättekö sen tunteen kun tarve päästä metsään valtaa ihmisen? Sisäilma ahdistaa, tuntuu kuin seinät tulisivat lähemmäs ja lähemmäs, tila loppuu ja huomaa kaipaavansa ympärillään vain autiutta, sammalta jalkojen alle sekä tuulen huminaa puissa. Silloin tietää, että on aika lähteä luontoon. 

Meille tämä niin tuttu tunne iski taas marraskuun hiipiessä kohti loppuaan, joulun kolkutellessa jo ovella. Vettä oli vihmonut viimeisen viikon, mutta Pekka Pouta herätti toiveita kauniimmasta ilmasta sunnuntaille. Toiveet metsäretkestä virisivät, ja paikan pohtiminen sai alkaa. Retkipaikan päättäminen oli jälleen perinteisen hankalaa: Teijolle ei viitsisi ajaa, Savojärvi voisi olla kiva, mutta se on niin monta kertaa käyty, jokin uusi kohde olisi mukava löytää. Kuhankuonon retkireittilistauksesta poissulkumenetelmällä päädyimme tällä kertaa Kangenmiekan kierrokseen. Se oli mukavan 8 km mittainen lyhyeen talvipäivään, suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä Vahdolla, ympyräreitti ja oli siellä vielä laavu nuotiopaikkoineen ja kutkuttavan kuuloinen käärmelähdekin. Näiden speksien perusteella oli jo itsestään selvää, että Kangenmiekan kierros saisi virkistää syksyn synkkyydessä.

Sunnuntain aamu osoittautui juuri niin hienoksi kuin meteorologit olivat viisaudessaan kertoneet. Lämpötila lähellä nollaa ja aurinkokin pilkisteli - ei muuta kuin vaelluskenkien nauhat kireälle ja kohti Vahtoa. Pelipaikoille oli helppo löytää google mapsin luotettavalla ohjauksella ja parkkipaikka oli autiona odottamassa meitä. Heti parkkipaikalta eteemme aukeni upea näky, kun yöpakkanen oli jäädyttänyt viereisen hiekkakuopan lammen pinnan kauniiseen riitteeseen. Odotukset mukavaa retkeä kohtaan vain kasvoivat, luonto todella tarjosi parastaan.
 

Kuva: Otto Glader

Lyhyen opastaululla vietetyn pohdintahetken päätteeksi päätimme kiertää reitin vastapäivään, jotta nuotiopaikka Halkokanniston laavulla jäisi loppupäähän kierrosta - eihän eväsmakkaroita haluaisi heti parin kilometrin jälkeen mutustaa. Reitin alkuosa suuntasi varsin mukavaan kuivaan kangasmetsään, jossa hyvällä polulla kulkeminen oli erinomaisen mukavaa. Välillä olo oli kuin saaristossa konsanaan pienten mäntyjen keskellä kivikkoisella maaperällä. Ympäröivä metsä näytti suorastaan potentiaaliselta puolukkamaastolta. Harvaa männikköä oli ilo katsella auringon paistaessa oksien lomasta. Oli nautinnollista pysähtyä ihmettelemään hiljaisuutta, vetää keuhkot täyteen raikasta sumun kostuttamaa metsäilmaa ja jatkaa matkaa jalan noustessa kevyesti pirteän ulkoilman virkistämänä. 

 Kuva: Otto Glader

Lyhyehkön metsäpätkän jälkeen tunnelma kuitenkin hieman lopahti kun edessä aukeni äkisti laaja hakkuuaukea. Mieleen hiipivät molemmilla jo ikävät kokemukset pirunkirkon patikasta, jolla menoa haittaa merkittävästi vastaava valtaisa murros. Tämä aukea oli kuitenkin onneksemme hyvin siivottu risuista ja kannoista, ja polku kulki selkeänä sekä merkattuna aukean poikki. 

Keskelle metsätyökoneiden kääntö- ja parkkipaikkaa. Siinä keskellä soralla päällystettyä tietä meinasi tunnelma vajota jo kengän pohjista läpi. Onneksi kauniisti metsän rajan yläpuolelta paistava syysaurinko jaksoi valaa uskoa vielä edessä olevaan osuuteen. Nostimme siis katseen kohti seuraavia opastenauhoja, merkkejä, joita erinomaisen tiheään oli reitille ripoteltu, ja kiihdytimme matkavauhtia päästäksemme pois tuosta kurjuudesta. Kun metsä taas pian alkoi, oli olo helpottunut. Toivo hyvästä retkestä eli jälleen. Eikä suotta sillä suurin osa edessä olevista kilometreistä oli varsin mukavaa kuljettavaa, polku mainota ja ympäristö mukavan metsäistä. Ankea välipätkä kannattaa siis talsia nopeasti pois alta, sillä sitä oli loppujen lopuksi alle kilometri.

 Kuva: Otto Glader

Ennen kuin huomasimmekaan, oli edessämme jo tuo mystisen kuuloinen Käärmelähde. Mielessä häälyneitä kuvia sammalmättäiden keskellä olevasta, usvan peittoamasta metsänhenkien kristallinkirkkaasta raikasta vettä pulppuavasta lähteestä ei Käärmelähde aivan täyttänyt. Vaikka vesi kristallinkirkasta olikin, ei tunnelma aivan yhtä sadunomainen ollut. Lähde oli enemmänkin savipohjainen pieni kuoppa metsän reunassa lähellä tietä ja ojaa. Se oli kuitenkin erinomaisesti padottu siten, että vesi pääsi virtaamaan koko ajan pois lähteestä uuden pulputessa maan kuoresta tilalle, mutta ojavesi ei pahimmankaan tulvan aikana pääsisi virtaamaan lähteeseen. Kaikesta huolimatta lähde oli upean näköinen kaikessa kirkkaudessaan. Olihan siitä pulppuavaa vettä pakko päästä maistamaankin. Oivalta ja raikkaalta maistui, kuksallista Käärmelähdettä voi lämpimästi suositella ohikulkijan raikastukseksi. Eikä mennyt vatsa sekaisin, ei huolta siis siitä. Käärmelähde oli ehdottomasti reissun kohokohta, sillä täällä eteläisessä Suomessa ei vastaavia puhtaita luonnonvesilähteitä tule vastaan juuri missään. 

 Kuva: Otto Glader

 Kuva: Otto Glader

Käärmelähteen tauon jälkeen reitti johti hiekkatielle, jota kappaleen talsittuamme pääsimme takaisin metsään. Hiekkatiekään ei tuntunut ankealta sillä sumuverhon läpi tulevat auringon säteet näyttivät tenhoavilta. Viimeinen metsäpätkä ennen laavua oli hieman ikävä. Paikoitellen metsää oli taas kaadettu, ja polku hakkuuaukeiden poikki oli osittain erittäin mutainen ja kurja kuljettava. Hyviä ja vedenpitäviä kenkiä siis tarvitaan täällä reitin loppupäässä. Jollet omaa korkeavartisia vaelluskenkiä, voi jopa suositella saappaita, tai ainakin mutkittelua pahimpien kuralätäköiden ohi. Omiaan mutaisuuden lisäämiseksi olivat myös olleet paikalla runsaslukuisina viilettäneet maastopyöräilijät. Vaikka toki ymmärrämme pyöränkin olevan mainio tapa päästä luontoon, on niiden tekemä jälki metsänpohjalle välillä kammottavaa katseltavaa. Tulisiko pyöräilijöiden välttää ajamista metsässä kosteina aikoina kokonaan ja säästää polkureissut kuiviin kesäpäiviin ja toisaalta pakkaspäiviin kun maa on jäätynyt taas kantavaksi. Näin polut pysyisivät varmasti parempikuntoisina ja kaikilla reittien käyttäjillä olisi mukavampaa. Tässä ajattelemisen aihetta, kenties asiasta pitäisi laatia pelisäännöt retkeilyreitistöille. 

 Kuva: Otto Glader

Mutaisistakin pätkistä kuitenkin selvittiin ja pikkuhiljaa alkoi evästauko kutkutella mieltä. Opasteet Halkokanniston laavulle olivat hieman sekavat, sillä ensin tuo nimi oli opaskylteissä ja sitten yhtäkkiä ei ollutkaan. Tuumasimme jo kävelleemme ohi ja suunnittelimme evästaukoa kannon nokassa, mutta kyllä se laavu sieltä vastaan tuli. Ei siis kannata menettää toivoa lämpimästä makkarasta, vaan jatkaa sisulla eteenpäin. Laavu oli hyvin tyypillinen laavu ilman erikoisuuksia, huussi löytyy, kuten myös puita. Tulisija on kuhankuonolaisittain mallia grilli, eikä sen varaan kannata jättää pakkasyönä lämpimänä pysymistä, koitettu on.

Suureksi harmiksemme puut laavulla olivat läpimärkiä. Ne olivat paitsi aivan liian tuoreita, niin myös katokseen vihmoneen sateen kastelemia. Saimme suurella ponnistelulla ja kiehisten veistelyllä tulta ylläpidettyä makkaroiden vaatiman ajan, mutta nuotion sytyttäminen niistä aineksista kuusen alaoksiin tai kohtuuttomaan tuohimäärään kajoamatta olisi ollut kahdelle partiolaiselle ja kohtuullisen hyvinä nuotion sytyttäjinä itseään pitäville retkeilijöillekin kohtuuton ponnistus. Tauko laavulla oli kaikesta huolimatta mukava, ja Kuhankuonon laavut ansaitsevat joka kerta kunniamaininnan hyvästä kunnostaan ja siisteydestään. Nukkujia mahtuu mukavasti kolmesta neljään. Kesällä ystävämme hyttyset lienevät runsaslukuisina läsnä, sen verran kostealta vaikutti laavun ympäristö.

Pian laavupysähdyksen jälkeen oli tämänkertainen retkemme kulkemassa kohti loppuaan. Lyhyt metsäpolku ja pieni pätkä hiekkatietä olivat enää jäljellä, ennen kuin parkkipaikka häämötti edessämme. Huomasimme iloksemme, että parkkipaikalle oli meidän jälkeen ilmestynyt kolmen muunkin retkueen autot. Luonto siis houkutti muitakin kuin meitä! Vinkkinä parkkipaikalta poistumiseen annettakoon, että kannattaa varoa vaihtelevia pinnanmuotoja pohjakosketusten välttämiseksi.

Plussat ja miinukset:

+ Mukava päiväretken mittainen rengasreitti
+ Hyvät polut, jotka on erinomaisesti merkattu
+ Käärmelähde
+ Mukava laavu

- Hakkuuaukeat
- Paikoin mutaiset polut
- Läpimärät polttopuut nuotiopaikalla

Suositus:

Kangenmiekan kierros sopii erinomaisesti lyhyeen päiväretkeen, ja on maastonsa puolesta helppo vähemmänkin luonnossa liikkuneille ja lapsille. Kaikkein huonompijalkaisilla saattaa olla vaikeuksia selvitä kivikkoisimmista kohdista. Matkalla pääsee nauttimaan tyypillisestä lounaissuomalaisesta mäntymetsästä, ja syksyllä alue tarjonnee mainiot marja- ja sienimaastot. Vaikka reitti on muutaman hakkuuaukean pirstoma, eivät ne vesitä tunnelmaa liiaksi, kannattaa vain mennä niiden yli niin että heilahtaa. Maasto hakkuuaukeillakin on hyvin hoidettua. Reitti kannattaa ehdottomasti kiertää vastapäivään, jotta nuotiopaikka jää loppupäähän lenkkiä. Omien puiden mukaan ottamista kannattaa harkita jos meinaa viettää tulilla pidemmän tovin, ainakin loppusyksystä paikalla olleet klapit olivat toivottoman märkiä. Vedenpitävät kengät ovat kosteaan aikaan arvossaan. Vaikka Kangenmiekan kierros ei maisemallisia spektaakkeleja tarjoakaan, on se ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, matkan varrella oleva Käärmelähde on mukava piristys ja siitä kannattaa ehdottomasti nauttia kupillinen raikasta lähdevettä. 

Kuva: Otto Glader