Luontohullut vauhdissa

Kun vuosi on kääntymässä syksyksi ja ruska hiipii puihin, on mainio hetki katsoa menneeseen kesään, sen retkiin ja ennen kaikkea kesän aikana käytyihin uusiin kansallispuistoihin. Kesän ykkösreissusta, vierailusta Saaristomeren kansallispuiston helmessä, Jurmossa, ollaankin jo tarinoitu pidemmän puoleisesti, joten se jätettäköön tästä jutusta sivuun. Eikä Saaristomeri kummallekaan kyllä uusi puisto enää ollutkaan. Uusia puistoja sen sijaan kesälle mahtui neljä, kaikki teemalla eteläisen Suomen pikkupuistot. Kaikki neljä olivat puistoja, jotka eivät itsessään synnyttäneet etukäteisvalmistelujen aikana kummempia vilunväristyksiä - hyvässä tai pahassa - mutta jotka olisi ennemmin tai myöhemmin käytävä koko sarjan keräämiseksi. Näin ollen kesän 2018 retkemme suuntautuivat Liesjärvelle, Torronsuolle, Sipoonkorpeen ja Nuuksioon. Osa puistoista ylsi varsin mukaviin wau-elämyksiin, osa puolestaan pikemminkin järkytykseen ja sydämmentykytyksiin. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään puis

   Jurmon loistavat värit Kuva: Otto Glader Kokemus alkaa merellä. Hieman sen jälkeen, kun yhteysalus Eivor on kaartanut Aspön satamasta savupiiput tupruten kohti etelää, näkee Saaren ensimmäistä kertaa. Kaukana horisontissa siintää viiva, joka alkaa paisua. Pitkä pullistuma kasvaa ja kasvaa, kunnes yhteysaluksen reitti kääntyy ja näky häviää. Ensimmäinen horisontissa siintänyt näköhavainto antaa jo kutkuttavan odotuksen tunteen, siitä ymmärtää, että Saari ei ole kuten muut. Muut ovat korkeita kalliosaaria, mutta horisontissa näkynyt Saari oli jotain muuta, jotain jännittävämpää ja aivan erilaista. Se oli Jurmo.   Jurmo näyttäytyy ensimmäisen kerran mereltä käsin matalana ja erilaisena Kuva: Otto Glader Ei aikaakaan, kun yhteysalus kääntyy Jurmonkiveltä kohti satamaa. Nyt Jurmon näkee ensimmäistä kertaa koko ainutlaatuisuudessaan. Pieni saaristolaiskylä nököttää sekalaisena ja vanhaa elämänrytmiä huokuen ainoan kallion kainalossa. Saaren kärjet vaikuttavat jatkuva