Risukeitin - uhka vai mahdollisuus

 Kuva: Reetta Mansikkaviita

Kautta aikain, tai ainakin jo todella pitkään, ihminen on valmistanut ruokansa tulella. Ensin nuotiossa paahtamalla, sittemmin kattiloissa tai pannuissa haudutellen, keitellen tai paistellen. Astiat ovat muuttuneet, kuten myös paikka, johon tuli on tehty. Lämmön lähde on kuitenkin pysynyt muuttumattomana aivan viimeaikoihin, jolloin sähkö on korvannut liekin, ja veden on saanut kiehumaan nappia kääntämällä. Retkeilijän varusteiden perusedellytyksiin kuuluu yhä liekillä lämpiävä keittoväline, valtaosalla trangia tai vastaava, johon lämpö saadaan syntymään kaasulla tai polttonesteellä. Kuitenkin yhä enenevissä määrin siirtyvät retkeilijät kohti lajimme alkukantaisia juuria, ja valmistavat ruokansa perinteistäkin perinteisemmällä, puusta viritetyllä liekillä. Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään perinteisestä nuotiosta vaan uudesta retkeilijöiden keskuudessa tunteita jakavasta risukeittimestä!

Risukeittimet ovat olleet paljon esillä viimeaikoina, osa retkeilijöistä on virittänyt trangiansa verkonpainoksi, kun taas osa ei siirtyisi vanhasta luotettavasta kaasukeittimestä vaikka kirveellä uhkaisi. Mekin olimme risukeittimistä paljon puhuneet jo ennen sellaisen hankkimista. Ostoprosessi oli vain jälleen perinteisen hankala, ”tarvitaanko me sellaista nyt oikeesti” vaihtui nopeasti ajatukseksi:  ”voisi se olla kiva”,  josta puolestaan siirryttiin ”ajattele kuinka hyödyllisen” kautta siihen, että pian virittelimme keitintä kuivaharjoitetteluna kasaan keittiön pöydällä. 

Meidän valintamme risukeittimeksi oli Savotan Grumpy Stove –niminen pelttihäkkärä. Päädyimme kyseiseen keittimeen sen kohtuullisen edukkaan hinnan, pienen koon sekä keveyden vuoksi. Todelliset risukeitinhifistelijät varmaankin naurahtavat valinnallemme, mutta emme nähneet tarpeelliseksi hankkia hintahaitarin yläpään superkeittimiä tuulettimine ja muine herkkuineen. Tuntuu, että alkuperäinen idea kärsii siinä jotenkin.

Odotimme uutuuttaan kiiltelevät risukeittimemme ensimmäistä käyttökertaa kuin kuuta nousevaa. Kauniina talvipäivänä pakkasimme intoa puhkuen reppuun keittimen, tulitikut, nokipannun sekä kahvitarpeet ja suuntasimme kohti Katariinanlaaksoa. Kauniin päivän siivittämänä teimme pienen luontokierroksen, minkä jälkeen suunnittelimme nauttivamme mitä herkullisimmat pannukahvit urbaanissa metsämiljöössä uudella risukeittimellä kiehautettuna. Maistuisi varmaan taivaalliselta. Totuus löi kuitenkin tälläkin kertaa rajusti vasten kasvoja. Risukeittimen käyttöä oli selvästi merkittävissä määrin romantisoitu ja helppoutta liiaksi liioiteltu. Kahvivesi jäi nimittäin kylmäksi. Ei syttynyt, vaikka olisimme päillämme seisseet. Pudonneita oksia oli maastosta kerätty kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan, komeat kiehiset veistetty, heinää ja ohuen ohuita männynoksia kerätty sytykkeiksi, mutta ainoa mitä saimme aikaan oli savu ja turhautuminen. Vaikka avitimme syttymistä vielä kahden nenäliinankin voimalla, oli menestys kuin Suomen paricurlingjoukkueella. 

Kokoaminen:

Kuvat: Otto Glader

Suuren pettymyksen ja kofeiinivajeen siivittäminä vyörytimme syyn välittömästi olosuhteiden piikkiin. Sen tiesimme varmaksi, että tulentekotaitomme olivat suorastaan teräksiset, nuotiot olivat aina ennen syttyneet, eikä moista pettymystä ollut koskaan koettu. Ainoa mahdollisuus olisi siis se, että Katariinanlaakson puu oli kelvotonta, tai Savotta ei osannut tehdä risukeitintä. Pettymyksen laannuttua, oli aika tehdä kattava tilanneanalyysi ja arvioida mitä toimia oli tehtävissä asian korjaamiseksi. Analyysissä kävi ilmi, että vika oli kuin olikin olosuhteissa. Kostean puoleinen syksy ja alkutalvi oli kyllästänyt kaiken saatavilla olleen puun niin läpimäräksi, että kahvin keittämiseen olisi tarvittu melkeinpä poppakonsteja. Tai ainakin kunnollisia sytykkeitä. Voi olla, että syy oli pohjimmiltaan siinä, että lähdimme hieman soitellen sotaan, ilman minkäänlaisia kuivia sytykkeitä. 

Vahingosta viisastuneena päätimme antaa risukeittimelle vielä uuden mahdollisuuden, tällä kertaa Raisio Pähkinäpolulla. Suunnitelma oli jotakuinkin sama, ensin kierrettäisiin luontopolku, minkä jälkeen juotaisiin herkulliset kahvit risukeittimellä keitettynä. Tällä kertaa suunnittelimme reitin niin, että kahvit todella saataisiin, sillä päätimme keittää ne laavulla jossa oli tulipaikka. Jos risukeitin ja luonnonpuut tuottaisivat vesiperän, olisi puuvaja ja nuotiopaikka oiva varakeino. Tällä kertaa pakkasimme mukaan sytykkeiksi myös tuohta ja munakenno-steariinisytytyspaloja. 

Kuva: Otto Glader

Lähdimme liikkeelle samalla taktiikalla kuin ensimmäisellä kerralla – pientä oksaa lähimaastosta ja ei kun palamaan. Tai savuamaan. Liekkiä ei hyvistä sytykkeistäkään huolimatta näkynyt ja epätoivo alkoi hiipiä villapaidan sisään, joko taas. Totesimme, että tällä kertaa jälleen läpimärät puut joutaisivat suoraan takaisin metsään, ja nyt olisi panostettava kuivaan puuhun. Etsinnät siis käynnistettiin. Onneksemme vastaamme tuli sadan metrin säteellä laavusta komea kuusen oksa, joka oli jonkun myrskyn myötä pudonnut puun alle, ja mikä parasta se oli rutikuiva! Nyt toivon kipinä heräsi. Ja kuinka ollakaan, sopivan väljästi latomalla, hieman tuohella terästettynä, kuusi roihahti komeisiin liekkeihin. Eikä aikaakaan kun lämmin kahvi matkasi kuksasta kohti mahalaukkua. 

Virheistä oppii, sanotaan. Niin opimme mekin. Risukeittimen kanssa kannattaa käyttää energiaa kunnollisen polttopuun etsintään, märillä puilla ei mistään tule mitään. Samaten kannattaa lisätä reppun se muutama kymmenen grammaa lisäpainoa kunnollisten sytykkeiden muodossa. Loppu oikeastaan onkin helppoa. Lado puut mukavan väljästi, sytytä ja nauti. Nauti siis muutaman sekunnin pätkissä puun lisäämisen välillä. Ja kun olet nauttinut, lisää taas vähän puuta. Grumpy Stove on ahne kaveri, joten polttoainetta kannattaa tosiaan varata aimo keko ennen sytyttämistä, jos lähdet hakemaan sitä kesken, voit yhtä hyvin aloittaa alusta. Kannattaa olla myös tarkkana kiehumisen suhteen, ettei käy niin kuin meille ja kahvi kuohahda yli voitontanssien ja valokuvaamisen lomassa. Vesi kiehuu risukeittimellä yllättävän vauhdikkaasti, jopa nopeammin kuin Trangialla. 

 Kuva: Otto Glader

Risukeitin on mainio väline kun sen käyttöön oppii. Se teettää enemmän työtä kuin Trangia, mutta tarjoaa paljon enemmän tunnelmaa ja onnistumisen iloa. Mitä painoon tulee, liikutaan suunnilleen samoissa, itse keittimen ja kattilan kanssa, mutta polttoaineessa kyllä säästää painoa, sitä kun periaatteessa riittää, ainakin kuivassa metsässä, risukeittimelle loputtomiin. Me emme kuitenkaan vielä ole valmiit hylkäämään Trangiaa, se puoltaa hyvin paikkansa kosteaan aikaan, vaikeissa maastoissa kuten suolla tai saaristossa. Helppoutensa puolesta se myös mahdollistaa hektistä risukeitintä rauhallisemman tauon. Leppoisaan retkeilyyn ja sopiviin maastoihin risukeitin on kuitenkin oiva väline ja sopii käytettäväksi myös rinnan Trangian kanssa, jos haluaa pelata varman päälle. Tällöin voi käyttää risukeitintä aina kun siihen on mahdollisuus ja ottaa vähemmän polttoainetta Trangiaan tavoitteena käyttää sitä vain risukeittimen tuottaessa kohtuuttomasti vaivaa. Samat kattilat ja pannut käyvät kuitenkin molempiin keittimiin. Jos et vielä risukeitintä omista, harkitse ihmeessä sen hankkimista. Saat suljetun tulipaikan reppuusi, ja voit keittää kahvit tunnelmallisesti, päästen askeleen lähemmäs esi-isiesi aikoja. 

Vinkkejä risukeittimen käyttäjälle:

• Ota mukaasi kunnolliset sytykkeet!
• Käytä aikaa kuivan ja hyvän polttopuun etsimiseen.
• Varaa kettimen viereen kunnon keko polttopuuta (jos tuntuu että nyt on sopiva kasa niin hae vielä toinen samanlainen määrä).
• Kokoa risukeitin tukevalle ja suoralle alustalle. Muista, että kaikkia risukeittimiä ei lasketa suljetuiksi tulipaikoiksi sellaisenaan, vaan alle pitää laittaa esim. kertakäytöinen foliovuoka. Grumpy kuuluu juuri tähän kategoriaan.
•  Harjoittele keittimen kokoaminen kotona valoisassa ja lämpimässä.
•  Sytytä ja nauti, äläkä heitä kirvestä kaivoon jos et onnistu ekalla kerralla.
• Ohje oman keittimen tekemiseen videolla linkkisivun alareunassa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/13/risukeittimet-innostavat-retkeilyharrastajia