Kesän kansallipsuistot, osa 2 - Uusimaa

 

Kevään tehdessä tuloaan on mainio aika luoda katsaus vielä viime kesän kansallispuistoreissuihin; ideoita ja virikettä tulevalle kesälle. Kesän ykkösreissusta, vierailusta Saaristomeren kansallispuiston helmessä, Jurmossa, ollaankin jo tarinoitu pidemmän puoleisesti, joten se jätettäköön tästä jutusta sivuun. Eikä Saaristomeri kummallekaan kyllä uusi puisto enää ollutkaan. Uusia puistoja sen sijaan kesälle mahtui neljä, kaikki teemalla eteläisen Suomen pikkupuistot. Kaikki neljä olivat puistoja, jotka eivät itsessään synnyttäneet etukäteisvalmistelujen aikana kummempia vilunväristyksiä, hyvässä tai pahassa, mutta jotka olisi ennemmin tai myöhemmin käytävä koko sarjan keräämiseksi. Näin ollen kesän 2018 retkemme suuntautuivat Liesjärvelle, Torronsuolle, Sipoonkorpeen ja Nuuksioon. Osa puistoista ylsi varsin mukaviin wau-elämyksiin, osa puolestaan pikemminkin järkytykseen ja sydämmentykytyksiin. Tässä toisessa osassa käsitellään puistoista Uudenmaan tunnetut ja paljon puhutut Sipoonkorpi ja Nuuksio, joihin juhannusreissumme jatkui Torron mahtisuolta.

 Sipoonkorpi:

Kuva: Metsähallitus

Torronsuon jälkeen keulamme kääntyi kohti pääkaupunkiseutua ja Sipoonkorven kansallispuistoa. Sipoonkorpi on puisto, jota meidän oli koko suunnittelumme ajan hankala lähestyä. Se ei tuntunut omalta, sillä Sipoonkorpea on profiloitu erityisesti maanviljelyksestä kertovaksi kulttuuriympäristöksi, ja se ei meitä houkuttanut sitten tippaakaan. Metsä, meri tai järvi, tai ei mitään. Suunnitelmamme Sipoonkorven osalta olivat itseasiassa täysin levällään aina lähtöpäivään sakka, jolloin Retkipaikan blogista sattui silmään juttu Sipoonkorven hiidenkirnuista – ongelmat olivat ratkenneet. Ihmettelemme kovasti, miksei niitä mainosteta missään enempää, eiväthän ne mitään järkälekirnuja olleet, mutta todella upeita omalla tavallaan.

Suuntasimme siis metsään ja kohti Sipoonkorven hiidenkirnukallioita. Kirnut on itseasiassa merkattu maastokarttaankin, eli niiden löytäminen ei ole mitään salatiedettä, jos omaa hiukan suunnistustaitoja. Suurimmaksi ongelmaksi meille osoittautui sopivan lähtöpaikan löytäminen, se nimittäin oli salatiedettä. Meidän tarkoituksiimme ei sopinut lähteminen miltään kansallispuiston parkkipaikalta, sillä matkaa olisi tullut liikaa, koska halusimme ehtiä vielä illaksi Nuuksioon. Aikamme karttaa tuijoteltuamme huomasimme, että meille sopiva lähtöpaikka olisi eräällä omakotialueella ja tarkoitusperiimme sopivasti ajattelimme, että karttaan merkattu urheilukenttä tarjoaisi meille sopivan parkkipaikan. Toisin kuitenkin kävi ja pysäköinti oli asukkaiden toimesta mitä ankarimmin kielletty. Liekö juuri retkeilijöiden takia. Saimme auton kuitenkin vähän matkan päähän peltotien syrjään ja lähdimme patikoimaan.

Hiidenkirnut odottivat

Kuva: Otto Glader

Alkumatka kulki paikallista pururataa pitkin, mutta pian erkaannuimme siitä polulle. Merkinnät eivät todellakaan olleet kaksisia, eikä kirnuja varmasti ollut tarkoitus lähestyä tästä suunnasta. Suunnistamalla asiasta kuitenkin selvittiin. Minkäänlaista opastusta hiidenkirnuille ei myöskään ollut, vaan reitti oli itse keksittävä sopivan näköisiä polkuja seurailemalla. Näitä polkuja on myös vaikea neuvoa, pitäkää kuitenkin mielessä, että kirnut ovat kallion kyljessä aika korkealla, eivät mitenkään tasaisessa kohdassa kallion juurella. Ylös siis vaan ja karttaa lukemaan.

Itse hiidenkirnut ja niiden miljöö oli kyllä upea ja korvasi kaikki opasteiden puuttumiset. Kirnuja ei oikeastaan huomaa ennen, kun on aivan niiden kohdalla, ja siinä ne yhtäkkiä ovat melkein suorassa kallionseinämässä kaksi 1-2m halkaisijaltaan olevaa kylpyammetta.  Siinä ne ovat olleet kymmeniä tuhansia vuosia, keskellä Sipoonkorven kuusikkoa, ja nyt me pääsimme niitä katselemaan. Värisyttävä ajatus!

Kirnut olivat komeaa katseltavaa ja ehdottomasti käymisen arvoiset

Kuva: Otto Glader

Suositus: Reittejä Sipoonkorvessa on muutamia, mutta ne teemoittuvat kaikki enimmäkseen maatalouteen ja kulttuurimaisemaan eli jos metsä kiinnostaa, täytyy laatia omat reitit. Meidän ehdoton suositus on lähteä katsomaan hiidenkirnuja - ne olivat komeita.

Plussat ja miinukset:

+ Upeat hiidenkirnut
- innottomat reitit
- kehnot merkkaukset
- parkkipaikkojen puute

Nuuksio:

 Kuva: Metsähallitus

Lieneekö mistään puistosta enemmän puhetta kuin Nuuksiosta. Sinne on kulminoitunut cityihmisien retkeilytrendi. Luontoon on päästävä ja siitä sometettava. Etukäteen odotuksemme Nuuksiosta eivät olleet korkealla. Tiesimme, että ruuhkaa tulee Nuuksiossa olemaan, kun vieläpä olimme liikkeellä juhannuspäivänä. Siitä huolimatta valtaisa väentungos löi ällikällä ja söi tunnelmaa. Luonnosta ei oikein päässyt nauttimaan ja parkkipaikka oli varsinainen kaaos.

Aikamme Nuuksiossa alkoi kuitenkin jo edellisenä iltana rauhallisemmissa merkeissä. Sipoonkorvesta ajelimme Nuuksioon yöksi, sen kummemmin suunnittelematta, missä nukkuisimme. Ainoa ajatuksemme oli, että pitkää vaellusta ei jaksaisi taaskaan lähteä tekemään. Ajelimme aluksi Haukkalammen parkkipaikalle, josta suunnittelimme tallustelevamme läheiselle laavulle nukkumaan. Toisin kuitenkin kävi, kun näimme paikallisten teinien valuvan kohti kyseistä laavua mallasjuomaa kainalossaan. Totesimme, että paras poistua vähin äänin paikalta kohti rauhallisempia apajia. Ennen lähtäömme katsastimme vielä kuitenkin illan hämyssä lepäävän Haukkalammen hienoine lumpeineen ja ulpukoineen.

Öinen Haukkalampi

Kuva: Otto Glader 

Perinteinen kartan tuijottelu tuotti jälleen kerran tulosta ja hieman kansallispuiston ulkopuolelta löytyi Espoon kunnan Kattilajärven uimaranta. Totesimme uimarannan olevan sen verran syrjässä, että sinne tuskin sisukkaampikaan mopoilija jaksaa päristellä. Ja oikeassa olimme, pääsimme viettämään juhannusaattoiltaa Kattilajärvellä keskenämme. Järven ranta tarjosi hyvän telttapaikan ja kalastukseen sopivan laiturin, josta saatiin kolme haukeakin käytettyä pinnalla. 

 Kattilajärven kalasto ei ollut suurta, mutta ahnasta se oli

Kuva: Otto Glader

Aattoillan rauha vaihtui aamulla melkoiseen hulinaan, kun suuntasimme takaisin Haukkalammelle. Juhannuksen viettäjiä oli löytänyt paikalle sankoin joukoin, useampia satoja autokuntia. Totesimme, että ei siinä muu auta kuin heittäytyä samaan joukkoon ja parkkeerata auto minne parhaiten saa. Paikan päältä Haukkalammelta vasta karkelot löytyivätkin kun turistioppaat suuret leukut vyöllään opastivat kansainvälistä väkeä melonnan saloihin. Liukenimme äkkiä eteenpäin kohti Haukankierrosta. Kierros itsessään oli ihan mukiinmenevä. Pääosin tyypillistä metsämaisemaa, mutta alun näkymä Nuuksion rotkojärveen oli ilo silmälle, kuten myös reissun loppupään laskeutuminen jyrkkiä portaita kukkulan huipulta alavammille maille. Rotkojärven tunnelmaa vähän vähensivät alhaalta kaikuvat melojien riemunkiljahdukset.

Reitin alun Mustalampi tarjosi upeat maisemat

Kuva:  Otto Glader

Reitti oli kelpoisessa kunnossa ja erinomaisesti merkattu. Paikoin kulutus on ollut niin suurta, että paljastuvat juuret vähän häiritsivät. Reitti oli yllättävänkin kumpuileva, joten se ei sovi kaikkein huonojalkaisimmille. Mukavaa oli se, että reitillä väkimäärä tasaantui, eikä ruuhka enää haitannut.

Suositus: Nuuksiossa on lukuisia reittejä, ja jos haluaa välttää ruuhkaa, kannattaa valita jokin syrjäisempi reitti. Nuuksion luonnossa itsessään ei ole valitettavaa, se on varsin komeaa, ihmisruuhka vaan vähentää fiilistä. Nuuksiossa kannattanee käydä aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, kun suurin osa kävijöistä ei enää uskaltaudu metsään. Missään kansallispuistossa ei ole ennen tullut kolmea turistibussia parkkipaikalla vastaan, joten aika ei todellakaan nyt ollut paras.

Plussat ja miinukset:

+ erinomaisesti merkatut reitit
+ luonto oikein hienoa
- ruuhka
- kulutus niin kovaa että luonto kärsii vääjäämättä
- parkkipaikka kaoottinen
- turistirysä